torstai 1. huhtikuuta 2010

Veljeni, Leijonamieli

Tämä viikko on sitten mennyt veljeä auttaessa miltei kokonaan. Muutimme velipojan kamat kahteen mieheen, mutta äärettömällä tehokkuudella, ja olimmekin jo hyvissä ajoin valmiina. Tänään purimme uudesta asunnosta miltei kaiken pois, ja huomenna olisi tarkoitus kuljettaa vanhat roinat Sorttiin. Sitten pääsenkin "lempihommiini", eli piikkaamaan sisällä. Miksi meninkin lupautumaan tähän koko juttuun mukaan. :D

Näyttää pahasti siltä että äiti saa nyt odotella ikkunoiden pesunsa kanssa, koska ajattelin huomenna palkita itseni hyvin tehdystä työstä sopivalla määrällä olutta ja muita alkoholijuomia.

Puhista sain puristettua pienen tiedonjuväsen, oli ollut jonkun kanssa jo kolmansilla treffeillä. Asia ei nyt sinällään minulle kuulu, mutta kyllä se tavallaan vähän surettaa. Ja niin pitääkin, pitäisin varsin huolestuttavana, jos asia ei minua lainkaan liikuttaisi. Jaoimme kuitenkin tien varsin pitkän matkaa.

Mutta tästä onkin luontevaa edetä sitten omiin treffeihin! Tänään olisi ollut yhdet, mutta jouduin perumaan, koska päivä vain venyi niin pitkäksi että en yksinkertaisesti kerennyt. Mutta! Viime viikolla tapaamani tyttö ehdotti pääsiäistreffejä, ja päädyimmekin siihen että menemme syömään illallista viikonloppuna. On ollut hauska huomata, että kaikki kenen kanssa olen käynyt jossain, ovat ehdottaneet uusia treffejä. Hmmmm. Ehkä se on semi-renttu olemukseni joka vetoaa naisiin. Hahahah. :D

Ja sitten vielä pakollinen ruokajuttu ennen nukkumaan menoa. Kävin tänään pitkästä aikaa Weeruskassa syömässä, ja täytyy taas todeta, että kyseinen paikka ei ole ikinä pettänyt sille annettua luottamusta eikä odotuksia! Suosittelen lämpimästi kaikille, jos Alppilan suunnalla on pörräämässä.

Hyvää yötä ja kiitti kaloista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti