Lentävä hollantilainen

Kävin tänään ystäväni kanssa syömässä Santa Fe:ssä, ja tilasin listalta Cajun Blackened Chicken -annoksen (15,50€). Syy miksi päädyin siihen, oli se että edellisellä kerralla olin ihmetellyt että miksi se maistuu aivan hasikselta, ja ajattelin tietysti että teen hieman vertailua. Nauroin aivan kippurassa kun tajusin, että kokilla ei ollut mennyt "yrtit" sekaisin, vaan annoksen kuului maistua siltä. Tiedän, kuulostaa uskomattomalta, mutta se onkin itse koettava! Annos sinällään on ihan ok, ja kanakin maistuu hyvältä, kunhan yrittää unohtaa sen ensireaktion. Kyseissä ravintolassa olen tosin huomannut, että jos haluaa varman päälle pelata, on otettava Pedro's Blackened Steak (26,40€).

Ystävää oli mukava nähdä pitkästä aikaa, ja juttelimmekin monta tuntia maailman menosta, norpista ja siitä kuinka olemme aikanaan tavanneet. Olimme molemmat silloin sinkkuja, ja yhteinen ystävämme esittelikin meidät siten, että päädyimme heti samana iltana sänkyyn. Joka nyt ei tietenkään väärin ole. No kuitenkin, meillä jatkui seksisuhde varsin pitkään mutta sitten se jotenkin lopahti. Ai niin, aloin tapailemaan nykyistä entistä, joten oli pakko laittaa tuo katkolle.

Juttelin toisen kaverin kanssa illalla, ja hän huomaamattaan sai mut kyllä niin hyvälle tuulelle. Keskustelimme eräästä henkilöstä yhteisössämme, ja kaveri sitten totesi että kyseisen henkilön osakkeet eivät välttämättä ole kauhean kovassa huudossa. Siihen sitten totesin että ei ne omatkaan välttämättä ole, ja kaveri sitten totesi että "sun osakkeesi eivät ehkä ole yhtä tunnetut, mutta sitäkin arvostetummat". Tuli hyvä mieli heti. :)

Työkkäri muisti tänään kirjeellä, ja ehdottivat siinä että haen eräältä huoltoasemalta töitä. Asiaa mietittyäni, päätin paikkaa hakeakin. Sepä olisikin todellinen juurille paluu, työskentelin varusmiespalveluksen jälkeen huoltsikalla puolentoista vuoden ajan.

Jotenkin tuntuu muutenkin, että kyllä se elämä voittaa. Ei ole tuntunut lainkaan yhtä vittumaiselta kun aikaisemmin, vaikka on varsin paljon asioita vielä keskeneräisinä. Ja pikku hiljaa alan uskoa, että en olekkaan ehkä saanut päälleni Lentävän Hollantilaisen kohtaloa. . .

En mitään yhäkään toivoisi enemmän kuin sitä että Puhin kanssa yrittäisimme uudestaan, mutta ehkä se on parempi näin. Ja kuten edellisessäkin postauksessa totesin, en tavallaan kyllä tiedä haluaisinko sitä enää. Mutta toivoisin kuitenkin. Ovat muuten kaikki treffikumppanit ollut todella mukavia tyttöjä, suorastaan potentiaalisia! Mutta siitäkään huolimatta en ole saanut elämäni pisintä selibaattiaikaa katkeamaan. Se kyllä on ollut varsin tietoinen ratkaisu, päätin että vaikka kuinka elämme nykypäivässä, niin en ensimmäisiltä treffeiltä päädy kenenkään kanssa vällyjen väliin. Se ei tietenkään ole mikään absoluuttinen ratkaisu, koska tilanteet sattuvat nopeasti joskus. Jos vaikka käy nk. "väijytys aamunkoiteessa". :P

Heh, nyt alkaa menemään jutut niin levottomiksi että tämä saa riittää.

501 ikkunaa, skumppahuuruja ja muuta siltä väliltä

Olin eilen treffeillä ja tapasimme eräässä varsin laadukkaassa ravintolassa, jossa muutenkin olen tykännyt käydä. Pakko on sanoa, että henkilökunnan tunteminen on todella rock, koska siinä kun juttelimme niin yhtäkkiä ravintolapäällikkö pomppaa aivan puun takaa ja tuo lasit sekä pullon skumppaa. Talo tietysti tarjosi. Asiaa! :)

Tämän viikon olen muutenkin ollut todella hyvällä päällä, työasiat ei nyt ole kauheasti edennyt, mutta muuten fiilikset alkavat mennä parempaan suunta. No, hieman auringonpaistetta ja mukavia tyttöjä inspiroi alakuloisempaakin mieltä. ;)

Tälle illalle ei ole vielä suunnitelmia, mutta eiköhän tässä jotain persaukinen vielä keksi.

Ensi viikolla päätin tehdä hieman "tienestiä" menemällä muuttamaan, remppaamaan ja pesemään ikkunoita. Lupauduin ainakin äidin kaikki ikkunat pestä, ja muuttaa veljen kanssa. Hah! :D No, ihan hyvä ehkä saada vähän puuhastelua.

Tuossa viikko sitten mietin varmaan ensimmäistä kertaa, että en mä oikeasti tiedä haluaisinko edes jatkaa tämän yhden kanssa.

Kyllä mä jotenkin uskon että kaikki tulee menemään vielä hyvin...

Voi pojat

Kävin eilen taas TE-toimistossa pyörähtämässä viemässä hieman papereita ja setvimässä asioita. Käynti oli sinällään varsin positiivinen, että sain puhtaan työvoimapoliittisen lausunnon, joten saan vihdoin KELA:lle kiikutettua päivärahahakemuksen. Tämän jälkeen virkailija totesi että työn löytäminen on kuitenkin minusta vain kiinni. No kenestä se sitten olisi kiinni? Pyhästä hengestäkö? Lopuksi se sitten vielä löi tumppuun muutaman työhönosoituksen, joista toinen oli varsin varteenotettava keittiötyö. Mutta se toinen, voi morjens, miksi se edes alkaa ehdottelemaan mulle paikkaa jossa vuorot alkavat 06:00 aamulla, ja mulla on reilusti yli tunnin työmatka....? Tähän siis vielä tarkennuksena, että se tiesi oikein hyvin että mulla ei ole autoa saati ajokorttia.

Koska olen ollut viime aikoina niin kiltisti, niin yritin eilen ja sunnuntaina asennoitua normaaliin Kallion työttömän arkeen ja lähdin molempina iltoina kaverin kanssa pelaamaan biljardia laadukkaaseen olutravintolaan. ;)

Tänään on illalla treffit. Kyllä! Mä päätin että olen aikani odotellut, ja nyt sitten on aika sille että alan katselemaan muualta. Kyseessä on varsin söpön oloinen nuori nainen. Hieman itseä vanhempi, mutta nuori, koska olenhan itsekin ikinuori. :)

Täytyy muuten jatkaa vielä hetken tota treffijuttua. Netti on kyllä aivan kummallinen juttu, mulla ei ole mitään ilmoitusta missään, vaan jokunen valokuva muutamassa palvelussa. No tietysti niissä lukee että olen sinkku, mutta yhteydenottoja on tullut aivan valtavasti. Ainakin 25 kappaletta, ja miltei päivittäin tulee lisää. Hmmm. Tiedä sitten mistä johtuu, mutta varsin inspiroivaa se kuitenkin on. Kiitos! ;)


X

Nyt sitten päätin tehdä näin

Olen saanut haalittua yhtä vaille kaikki paperit mitä työkkärissä vaativat. Viimeisen pitäisi tulla huomenna. Jee! Tämänkin viikon olen jatkanut samalla linjalla, eli en juurikaan ole nirsoillut paikoissa jota olen hakenut. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen esimerkiksi hakenut vuorotteluvapaan sijaisuutta. Toivotaan että löytyisi nopeasti töitä.

Olen jo jonkin aikaa kirjoitellut netissä itseäni hieman vanhemman, todella mukavan oloisen tytön kanssa, joka on muuttanut tuohon aika lähelle asumaan. Nyt sitten pyörsin päätökseni, ja suostuin ensi viikolla lähteä treffeille. Itse asiassa sanoin siitä jo Puhillekkin. Se ei oikein reagoinut siihen mitenkään. Tai ainakin tuntui haluavan antaa sellaisen vaikutelman. Miksi sanoin sille siitä? En tiedä. Varmaan siksi että se on itselle helpompi sitten sanoa että ei voi jäädä enää odottamaan toista.

Tänään olen ollut aika mojovassa krapulassa koko päivän, koska olin St. Patrick's day:tä juhlistamassa kaverin kanssa, ja olen nukkumaan päässyt vasta aamulla. Mutta kivaa oli. Otimme mun (ja Puhin) luona pohjat, josta lähdimme hyvälle Kallion kierrokselle ja siitä sitten vielä Mollyyn kuuntelemaan päivään sopivaa musiikkia. :)

Joskus sitä vaan aistii niin selvästi uuden vaiheen alun elämässä. Ehkä nyt tuntuu juuri siltä. Ei tämä loppu ole. Vaan alku.

X

Maanantai ikuisessa maanantaissa

Maanantai-ilta hieman yllätti. Puhi oli etsinyt sunnuntaina iPodin johtoa tuosta pöydältä ja ikkunalaudalta, ja siinä samalla selannut paperini läpi. Hänen silmään oli osunut juurikin se ulosottoviraston kirje. Olin toki hänelle kertonut, että tilanteeni on sillä saralla hieman heikko tällä hetkellä. Mutta en ollut kertonut ihan totuudenmukaisesti summista hänelle, en mielestäni ole sen suhteen missään vaiheessa valehdellut, mutta joskus olen jättänyt kertomatta. Tai olen kertonut varsin ympäripyöreästi. No kuitenkin, hän oli nähnyt asian siten että olen hänelle siinä valhdellut, ja että itseasiassa olemme muuttaneet yhteenkin sen takia koska olen käyttänyt häntä vain hyväkseni. Nämä kaikki tuli illalla päin näköä ja meinasi kyllä taas sydän pysähtyä.

Tuohon täytyy sen verran kertoa, että olen muuttanut hänen kanssaan silloin asumaan, koska olen halunnut hänen kanssaan asua. Olen muuttanut hänen kanssaan asumaan, koska hän on ollut se ketä rakastan. Piste.

Ymmärrän toki miltä asia saattaa hänen silmiinsä näin jälkikäteen vaikuttaa. Ja tiedän oikein hyvin sen että tähän mihin on tultu, on pitkälti tultu minun tekemisteni ja sanomisteni johdosta. Kyllä tekisin menneet asiat toisin jos pystyisin. Mutta en pysty. Ja se satuttaa. Lopulta tuntuu siltä että se on aivan sama mitä hänelle sanon, ei hän enään minuun luota, eikä varmaan haluakkaan luottaa. Tiedän senkin että teoillani minun pitäisi se näyttää, että haluan toimia eri tavalla. Ja yritänkin kovasti, mutta mikään ei tapahdu hetkessä. Ja varsinkin kun olen vasta sen tajunnut. Teot ovat kauneinta puhetta.

En minä hänelle vihainen siitä ole että oli tonkinut papereitani. Enemmän olen vihainen itselleni. Kyllä tuli taas itseltä kysyttyä, että miten tuntemattomalle voin kertoa kaikkia yksityiskohtia myöten ongelmistani, mutta kun pitäisi kertoa jollekkin ketä rakastaa, tulee siitä ylitsepääsemättömän vaikeaa.

Kokonaiskuvassa pahin vaihe ehkä alkaa menemään ohitse. En esimerkiksi ole enää miettinyt lopullista ratkaisua. Näenkin asiat ehkä nyt siten, että tämä kaikki on ollut tarpeellista. Vaikka olo onkin tosi huono, haluan ajatella että tämä on ollut semmoinen kokemus, mikä on avannut omat silmäni. Haluan ajatella että tämä on mahdollisuus. Mahdollisuus muuttaa oman elämäni suuntaa, ja sitä kautta etsiä tarkoitusta ja hyvyyttä omasta elämästäni.

Kaikesta huolimatta en voi sille mitään, että kyynel vierähtää poskelle, kun ymmärrän että olen tajunnut kaiken liian myöhään. Kun näen itse jälkikäteen miten epäreilusti olen kohdellut häntä.

Anna anteeksi.

"It's comprehension of the past - not condemnation - that neutralizes insecurity and even though i'm a better person for learning that, i only wish i'd been quiker on the uptake"

Unohtui

Tuosta aikasemmasta unohtui yksi juttu. Viime viikon kruunasi kirje ulosottovirastolta, joka tiesi kertoa että ulosottoon on tullut pari tonnia lisää. Itseasiassa kirjeen lukeminen ei hetkauttanut suuntaan eikä toiseen, ei vaan jaksa enää kiinnostaa. Asialle kun en mitään voi tehdä ennen kun löydän töitä, niin miksi siitä sen enempää murehtisin?

Silläkin saralla kaikki on niin kuin viime viikolla, taas pari hakemusta lähetetty, pariin paikkaan soiteltu. Yhä ilman töitä. Ainoa positiivinen asia on ehkä ollut se että sain haalittua melkein kaikki paperit kasaan, mitä työkkäri vaati lausuntoa varten. Lausunnon tarvitsen siis siihen että saan kelalta haettua peruspäivärahaa. Kyllä! Olen suorastaan loinen, yhteiskunnan syöpä kun haen kelalta rahaa. Joten sitä ei tarvitse tuolla kommenteissa sen enempää vatvoa.

Kyllä se mainos taisi olla ihan oikeassa: Elämä on! :D

Yhteenveto viikonlopusta ja vähän muustakin

Viikonloppu tuli. Ja meni. Otin aika rauhallisesti, vaikka on kyllä myönnettävä että tuli varsin monta kaljaa taas juotua. Lauantai oli varsin virkistävä ilta pitkästä aikaa. Olin entisen tyttöystävän luona istumassa iltaa ja pelaamassa Wii:llä pyöräilyä, keilailua ja melontaa. Se että saan tämän kuulostamaan vielä hauskemmalta, on tietysti se että paikalla oli myös entisen tyttöystävän entinen avomies. Joka kyllä tästäkin huolimatta on varsin hauska kaveri. Tulin kotiin viimeisellä bussilla, ja olinkin jo yhden jälkeen rapistelemassa tyhjän asunnon lukkoa.

Sunnuntaina piti mennä kaverin luokse, mutta se oli nukahtanut ja seisoin tunnin rapun edessä. Sen tunnin jälkeen olin jo niin jäässä, että menin viereiseen kaljakuppilaan lämmittelemään. Siitähän se ajatus sitten lähti. Kaveri lopulta heräsi, ja hummailimme aamun tunneille asti.

Menimme vielä loppuillasta käymään eräässä varsin "inspiroivassa" Helsinkiläisessä yökerhossa, ja niinhän siinä taas kävi että irronut kyllä olisi, mutta hölmönä taas torjuin mahdollisuuden. Näin jälkikäteen taas ajateltuna ottaa päähän. Koska miksi mä odotan jotakuta takaisin, joka ei edes halua olla kanssani? Mä olen tuntenut itseni niin yksinäiseksi, etten tiedä olenko ikinä näin edes tuntenut. Ja toinen on blokannut mut niin onnistuneesti, että olen jopa hieman kateellinen, miten se siinä niin hyvin on onnistunut.

Mulla ei ole ollut koko tänä aikana edes yhden yhtä satunnaista juttua, tai yhtään mitään muutakaan. Mutta alan pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle, jos se yksi yö edes hetkeksi veisi mielestä sen yksinäisyyden. Olen varsin normaali ihminen, enkä yksinäisyydestä pidä. Seksiseuraa en nyt tavallaan tarvitse, koska voin ihan yhtä hyvin runkatakin. Mutta jonkun lähellä haluaisin olla edes sen hetken. Tai haluaisin olla erään tietyn lähellä, mutta jos ei kerran ole mahdollista, niin ehkäpä kohta olen niin turhautunut ja yksin että kuka tahansa kelpaa.

En usko että tuo toinenkaan nyt ihan hirveästi kenenkään viereen on änkenyt, mutta varmaan ainakin useammin kun mun pyöreät nolla...

Olipa taas masentavaa tekstiä. Jotain positiivista seuraavaksi: tein lauantaina todella hyvää lihapataa jota söin riisin kanssa. Tänään oli sen verran krapulainen olo, että tein vain pari porilaista ja hain kolaa kaupasta.

Aamulenkki

Kyllä minäkin osaan joskus yllättää. Kävin sitten eilen aamulenkin heittämässä, aika rauhallisesti tosin otin. Ja lähden tänään myös, jahka kun saan tuon aamukahvin juotua.

Ja sitten kävin vielä iltakävelyllä Töölönlahden ympäri... kolmeen kertaan. Sen nyt tein lähinnä vain siksi, koska oli taas täällä hieman keskustelua Puhin kanssa. Eikä tällä kertaa ei edes ollut mitään ihmeitä, mutta jostain syystä tuli varsin voimakas tunnepurkaus, ja oli pakko lähteä jäähylle että en suoriltani alkanut pillittämään. Asiaa kyllä puitiin sitten palattuani vielä, ja enköhän sitten lopulta kuitenkin taas silmät punaisena ja posket märkänä täällä ollut.

Mä en todella tiedä mistä se johtuu, mutta ollut varsin mielenkiintoista seurata itseään. Ei nimittäin ole ikinä, ei siis ikinä, ollut tapaistani ylipäätään saada mitään tunnekuohuja tai itkukohtauksia. Mutta nyt jokainen normaali keskustelukin joka muistuttaa minua siitä että meidän juttumme oli tässä, aiheuttaa jonkun yllämainitun tai vastaavan.

Juteltiin eilen myös siitä yhdestä yöstä kun Puhi ei ollut tullut tänne, ja hän kertoi että hänestä tuntuu että asuu häkissä. Joka nyt sinällään on ihan ymmärrettävää. Että ei haluaisi mun mieltä pahoittaa enempää, mutta haluaisi kuitenkin voida vapaasti mennä ja tulla, tavata uusia ihmisiä, tavata vanhoja ihmisiä, tehdä mitä lystää. Mutta vaikka kuinka yritän mielessäni asiaa jäsennellä, selitellä, rationalisoida, mietiskellä pohdiskella tai mitään muutakaan, en voi sille mitään että kuitenkin aina päädyn jotenkin paradoksaalisiin ajatuksiin. Tiedän ihan hyvin että hänen pitää voida tehdä mitä haluaa. Ja itseasiassa tilanne olisi minullekin varmasti helpompi, jos pystyisin vain päästämään irti. Mutta sitten kun asiaa mietin, niin kuitenkin niin monella tasolla sisimpäni sanoo aivan muuta. En todella tiedä mitä tehdä.

Ystäviä, tuttavia, puolituttuja, Nykäsiä ja muita. Miksi heidän tapauksissaan annetaan anteeksi? Miksi heidän tapauksissaan jaksetaan yrittää uudelleen? Ja ennen kaikkea, miksi minulle ei käy niin ikinä? Erityisesti silloin kun minusta tuntuu että olen tavannut sen oikean? Kun on tajunnut että omassa elämässään mikään ei ole tuntunut niin oikealta ja todelliselta, on noihin hieman vaikea löytää vastauksia. Itse en keksinyt kun yhden. Toinen ei tunne niin.

Nyt lähden heittämään sen pikaisen aamulenkin. Sen jälkeen vuorossa muutaman työhakemuksen kirjoittelu. Toki suihkun jälkeen vasta. ;)

Suihkumietiskelijä

Olin aikaisemmin kirjoittanut luonnoksen aivan eri aiheesta, mutta kävin tuossa kuumassa suihkussa, ja sen jälkeen se ei enää tuntunutkaan peiton alla hyvältä idealta. Ajatus oli että olisin alkanut jo nukkumaan, mutta tuli joku ihmeellinen jälkihiki/-kuumuus suihkun jälkeen, joten tulin vielä hetkeksi tähän olohuoneeseen istumaan.

Se mikä siinä suihkussa oli muutenkin ihmeellistä, kun siellä pohdiskelin taas asioita. Olen siis semmoinen suihkumietiskelijä, saatan istua siellä kuuman veden alla loputtomiin. No kuitenkin, kun olin päivän lukenut työkkärin papereita ja käynyt netin selaamassa puhki aiheesta, mieleeni tuli salaman lailla jostain semmoinen että minä en ainakaan passivoidu. Tai ainakaan enempää kun olen tähän mennessä passivoitunut. Joku oli jossain kirjoittanut että päivässä pitäisi olla rutiineja, päätinkin siellä suihkussa että ensimmäinen tämmöinen voisi olla aamulenkki huomenna. Ja ylihuomenna. Ja sitä seuraavana päivänä. Mutta ei joka päivä, en nyt kuitenkaan halua piiskata itseäni. Mainitsin siitä Puhille ohimennen, jopa vielä hieman vitsillä, ja sain varsinaisen naurun remakan molemmille aikaan. Siksi päätinkin että se saa alkaa huomenna. :D 

(Ylempään semmoinen huomio että se toinen asukas on tästä lähtien Puh. Toinen asukas tai jokin vastaava kuulosti itselle niin dorkalta)

Ja toinen minkä päätin myös. Tai sen päätin jo toissapäivänä, oli se että tämä viikko saa olla nenänvalkaisu viikko. Ja sitä jatketaan niin pitkään, no niin pitkään kun sitä tulee jatkettua.

Mutta näillä mennään peiton alle tuhisemaan. Öitä.

Edit:
Niin ja Puhihan tietysti tulee siitä, että kuka voikaan olla söpömpi ja sydämellisempi kun Puh. Ja kaiken lisäksi minutkin itsenikin löytää kyseisistä hahmoista: :D

Työkkäristä

Kävin sitten ensimmäistä kertaa elämässäni työkkärissä. Tavallaan kokemus oli positiivisempi kuin olin odottanut, mutta tavallaan en kyllä yhtään ihmettele miten jotkut passivoituvat täysin tuon "pyhän kolminaisuuden" edessä. Eli työkkärin, sossun ja kelan.

No joka tapauksessa virkailjatyttö oli ihan menevä,  ei missään nimessä rento, mutta ei kyllä mikään hitsaajakaan. Kun keskusteltiin siitä millaista työtä etsin, oli tyttö tosin hieman ihmeissään kun olin klikkaillut sinne isot listat eri töitä ja ammatteja. Enkä edes ollut kranttu vuorotyön suhteen. No ehkä siellä valtaosa asiakkaista on varsin kranttuja, ja osa ei varmaan edes halua löytää töitä.

Miten tässä tilanteessa voisi edes olla kranttu? Toisaalta voisin kyllä harkita myös valelääkärin uraa. Ähh, ei sekään onnistu. Olen ihan supliikki kaveri, mutta en niin supliikki, että voisin näytellä lääkäriä. :D

No ei mitään uutta tästä päivästä, mikään ei ole muuttunut.

Mutta! Sain kaverilta meilillä jotain vanhoja kirjoituksiani, onneksi olivat salasanalla suojattuja, eikä kaveri enää muistanut sitä. No kuitenkin, nauroin itse ihan kippurassa mitä olen 10 vuotta sitten voinutkaan kirjoittaa. :D  Kaiken lisäksi kun olin viikko sitten sen entisen entisen entisen kanssa istumassa muutamalla, niin hän kertoi että tallella on kuulemma 2000 sivua jotain kirjoittamaani scheissea. No kyllä niin teen, laitan tämän tekstin loppuun pienen lainauksen siitä vanhasta kirjoituksesta. :D

(Nyt jätin hetkeksi tämän kirjoittamisen, ja luin mitä olen silloin kirjoittanut, enkä enää tiedä kehtaanko laittaa sitä tänne)

Nyt ei sitten saa nauraa! Seuraavat rivit ovat nuoren miehen ensi askelia tuolla saralla! :D

"Vasta myöhemmin tajusin kuinka masentunut olin noihin aikoihin, muistan todella hyvin sen kun lähdin ulos Malminkartanoon jätemäelle. En tehnyt siellää mitään, istuin vain ja katselin kun koko kaupunki levittäytyi ympärilleni. Kaupungin valot loistivat illan pimennossa kaikkina kuviteltavissa olevilla väreillä. Tämä antoi toivoa."

- Mr X 90-luvulla 

Mutta kaikesta huolimatta pizzasta tuli hyvää, ja se aina nostattaa omaa tunnelmaa. Naapurikin sanoi, vielä pizza-alan ammattilaisena, että oli todella onnistunut. Tein tänään taikinan vähän erilaisella näkemyksellä. Käytin veden sijasta pelkästään maitoa, ja toimi todella hyvin! Mutta joo, laitetaan siitäkin vielä kuva. Täytteiksi tuli tomaattikastike, juusto, sipuli, paprika, tomaatti, pepperonimakkara, chili, juusto, juusto, juusto, juusto, juusto, oliiveja, pepperonipalkoja. Eikai muuta.

Tavoitteista ja opintotuesta

Eilinen uskon puute meni ohi onneksi yhtä nopeasti kun tulikin. Kävin huvikseni selailemassa tänään muutama deittisivustoa, ja huomasin että valtaosassa ilmoituksia haettiin erittäin päämäärätietoista, akateemista, varakasta sekä muutenkin täydellistä unelmien poikamiestä. En taida vastata ilmoituksiin, taitaisi olla aika onnettomat saumat. ;)  Itse tyydyn elämässä varsin vähään, pidän tavoitteeni matalalla, jolloin on edes etäisesti mahdollista että saan ne toteutettua. Nyt voisin asettaa tavoitteekseni sen että voin joku päivä tulevaisuudessa katsoa taaksepäin ja hymyillen todeta itselleni että tulipahan tuokin paska käytyä läpi. :)

Tänään oli tuolle toiselle asukkaalle tullut todella hyviä uutisia, tai niitä on viime aikoina tullut muutenkin varsin paljon. Toivottavasti ei johdu minun dumppaamisesta(heh). Mulla on tuolla kaapissa skumppaa, joten ehdotin että illalla juhlistamme hyviä uutisia skumpalla.

Olipa muuten mieltä nostattavaa kun opintotuki tuli. Jäi vuokran jälkeen pari kymppiä. Tosi kiva. No en taida maksaa sitä puhelinlaskua sitten vielä. Alkaa vaan vahvistumaan se tunne että, toi koulu saa nyt jäädä, ja työt kutsuvat. Taidankin itseasiassa huomenna tallustella työkkäriin. . .

Itkupotkuraivari

Ei nyt kuitenkaan itkupotkuraivaria tullut kun satuin olemaan kadulla, vaikka olisi varmaan tehnyt ihan hyvää. Huomasin puhelimen menneen kiinni, olin ajatellut että operaattori jaksaa odottaa laskun kanssa opintotukipäivään asti, no eipä jaksanut. Ja meinasin räjähtää. Jos olisin ollut jossain muualla kun ihmisten ilmoilla olisin varmaan saanut otsikon mukaisen itkupotkuraivarin. Välillä tää tuntuu niin epäreilulta, että miksi kaikki ongelmat tuntuu kasaantuvan aina vaan mun päälle. Ja vielä kun oikeasti haluaisin saada asiat järjestykseen, niin aina kulman takaa tulee jotain paskaa lisää. Ja joskus jopa minulle tulee tunne että en vaan jaksa enää, tunne että olisi vaan helpompi heitttää pyyhe kehään. Jokin aina kuitenkin estänyt. Niin tälläkin kertaa.

En ole ikinä mitään lääkkeitä syönyt, mutta tossa kotimatkalla kävellessä tuli kyllä mieleen että taidan huomenna mennä lääkäriin. Jos sieltä vaikka löytyisi jokin troppi vitutukseen, väsymykseen ja kaikkeen kyllästymiseen.

Ja mä en halua mennä tätä läpi yksin. Enkä halua mennä tätä läpi kenen kanssa tahansa. Haluan mennä tästä läpi erään tietyn henkilön kanssa. Mutta eipä taida sekään onnistua.

Jotenkin helpottaa itselle selittää, että kaikella tällä on jokin tarkoitus, että on tarkoitettu että käyn tämän kaiken läpi. Ja ehkä sen jälkeen löydän jotain itsestäni. Tosin ei kyllä ole mitään havaintoa mitä se voisi olla. Onpa taas sekavaa tekstiä.

Nyt kyllä tämä poika tarvitsee halia. Taidan yrittää ruinata sitä tuolta toiselta kunhan tulee kotiin. Epäilen kyllä sen saamista, mutta nyt on niin sen tarpeessa, että olen valmis ottamaan riskin.

X

Vastaan postilaatikkoni tukkijalle tässä

Moikka! Tiedoksesi: en ole liimaletti runkkari. Kiitos vaan meilistä. Ja vaikka blogin värimaailma on hieman tumma, niin en myöskään ole saatananpalvoja. Kiitosta vaan meilistä.

Olen ihan oikeasti vain normaali nuorimies. Piste. Ihan tosi vielä.

Ja kaiken lisäksi: en edes ole homo, vaikka niin tiesit kertoa. Sekin on ihan tosi. Ja kaikesta huolimatta, kiitosta vaan meilistä.


Terveisin,

X

Blogeista poimittua

Olen aika paljon viime aikoina lukenut muiden blogeja, ihmisten jotka ovat samassa, tai muuten hankalassa tilanteessa elämissään. Yllättävää on ollut se että se on ollut varsin terapeuttista. Olen jopa nauranut, en missään nimessä ilkeyksissäni, vaan lähinnä elämän surkuhupaisuudelle. ;)

Luin erään nuoren naisen blogista kuinka hän oli rohkaistunut ja ryhtynyt toimintaan raahaamalla baarista jonkin kollin kotiin. Jälkikäteen hän oli ilmeisesti ollut hieman pettynyt, koska oli itse jäänyt kaipaamaan lisää läheisyyttä. En sitten tiedä auttaako vai ei, ei varmaankaan, mutta kyllä itsekin voisin tällä hetkellä antaa miltei oikean käteni siitä että saisin olla jonkun lähellä...

Tulipa tuossa sitten tekstaria kaverin polttareista, en ollut kuullut edes siitä että ovat menossa naimisiin. Olen vilpittömästi onnellinen heidän puolestaan, ja odotan polttareitakin innokkaana. Mutta onhan tuo tavallaan itselle semmoinen muistutuskin, kun kavereille noin käy, ja itselle oikeastaan täysin vastakohta. No eiköhän sieltä vielä  joku tällekkin tallustele vastaan. :)

Nyt alkaa flunssa menemään ohi, onneksi niin. Kaiken lisäksi sain tänään varsin mielenkiintoisen ehdotuksen mukavasta lisätienestistä, eikä siinä tarvitsisi käydä kun heittämässä pari vuoroa kuussa. Tätä joudun todella vakavasti pohtimaan.

Siitä huolimatta että olen ollut sairaana, on aika lähinnä mennyt työhakemusten lähettelyyn. Ja. No. Tilanne ei nyt silläkään saralla näytä juurikaan valoisammalta. Vaikka nyt en mihinkään kohtaloon uskokaan, niin kyllä välillä tuntuu että elämä heittää aina kaiken paskan niiden niskaan kenelle sitä tulee saavi kaupalla jo valmiiksi.

Ja tuosta toisesta asukista vielä. En tiedä mitä siinä on käynyt, ehkä jollain tasolla olen hyväksynyt asian että me emme välttämättä enää ikinä elämäämme jaa. Ei se meinaa että olo yhtään sen helpompi olisi, ihan yhtä paljon kouraisee sydämmestä kuin aikaisemminkin. Mutta. Tosi vaikea selittää, ehkä olen vain viimein tajunnut sen että kaikesta huolimatta elämä jatkuu.

Meillä on yhä mennyt todella hyvin täällä, ei ole mitään riitoja ollut, ja aina aika ajoin täällä on jopa hilpeä tunnelma. Joka on kyllä todella outoa. Siihen en vieläkään oikein osaa suhtautua mitenkään, no miten ihmeessä siihen pitäisi suhtautua edes? Toisaalta tuntuu hirveän hyvältä että ilmeisesti pystymme asiat ihan asiallisesti hoitamaan, ja jopa hauskaakin on. Mutta sitten taas toisaalta se sattuu sitäkin enemmän, koska uskon että asia olisi itselle helpompi selittää jos täällä ovet paukkuisi ja tavarat lentelisi. Miten helvetissä tämä voi olla näin vaikeaa.

No jos ei muuta jää, niin ainakin kauniita muistoja ja sanoja. Ja vaikka kaikki olisikin ohi, niin elämä jatkuu. Ja sitten taas mennään uusiin seikkailuihin.


X

Ei ole kiva olla kipeänä

Olin koko viime viikon kipeänä ja alkoi jo tuntua siltä että menisi ohi. Ja paskan marjat, nyt se tuli tuplana takaisin. En ole päässyt muutamaan päivään peiton alta pois oikeastaan kun keittämään kuumaa mehua tai teetä.

Tänään sain kuitenkin sen verta aikaan että kirjoitin yhden työhakemuksen, josta vielä olosuhteet huomioon ottaen tuli ihan hyvä. Ainakin omasta mielestäni. Tuon suhteen olen saanut päätöksen tehtyä, ja opiskelut saavat nyt ainakin toistaiseksi jäädä. Ellen töihin täysipäiväisesti palaa, niin en keksi että miten ihmeessä pääsen täältä muuttamaan pois. Tilanne on varsin ikävä kun en ole kohta vuoteen ollut vakituisessa työssä, niin ei mitään säästöjäkään ole enää ja kun vielä se ulosottomies on koko ajan hinaamassa perässä. Ei tämä tietenkään mikään elämän loppu ole, mutta kyllä tulee varmasti vaatimaan paljon työntekoa.

Tuon toinen asukki täällä ei ole maininnut viikonloppuisesta keskustelusta mitään, enkä nyt usko että tulee mainitsemaankaan. Me ollaan viime viikot tultu niin hyvin toimeen, että välillä kyllä tuntuu jopa hieman oudolta että tilanne on mikä on. Sääli että tulin juuri nyt kipeäksi, koska haluan todella näyttää haluni tehdä niille asioille jotain, mitkä häntä niin meidän suhteessa/minussa rassasi.

Tämä mies painuu nyt takaisin peiton alle. Viereen otan kupin teetä ja... hahah... tietysti sympatiaa! ;) (vaikkakin tuntuu siltä että toiselta asukkaalta tarvitsisin empatiaa ennen sympatiaa...)


X