Sunnuntaina piti mennä kaverin luokse, mutta se oli nukahtanut ja seisoin tunnin rapun edessä. Sen tunnin jälkeen olin jo niin jäässä, että menin viereiseen kaljakuppilaan lämmittelemään. Siitähän se ajatus sitten lähti. Kaveri lopulta heräsi, ja hummailimme aamun tunneille asti.
Menimme vielä loppuillasta käymään eräässä varsin "inspiroivassa" Helsinkiläisessä yökerhossa, ja niinhän siinä taas kävi että irronut kyllä olisi, mutta hölmönä taas torjuin mahdollisuuden. Näin jälkikäteen taas ajateltuna ottaa päähän. Koska miksi mä odotan jotakuta takaisin, joka ei edes halua olla kanssani? Mä olen tuntenut itseni niin yksinäiseksi, etten tiedä olenko ikinä näin edes tuntenut. Ja toinen on blokannut mut niin onnistuneesti, että olen jopa hieman kateellinen, miten se siinä niin hyvin on onnistunut.
Mulla ei ole ollut koko tänä aikana edes yhden yhtä satunnaista juttua, tai yhtään mitään muutakaan. Mutta alan pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle, jos se yksi yö edes hetkeksi veisi mielestä sen yksinäisyyden. Olen varsin normaali ihminen, enkä yksinäisyydestä pidä. Seksiseuraa en nyt tavallaan tarvitse, koska voin ihan yhtä hyvin runkatakin. Mutta jonkun lähellä haluaisin olla edes sen hetken. Tai haluaisin olla erään tietyn lähellä, mutta jos ei kerran ole mahdollista, niin ehkäpä kohta olen niin turhautunut ja yksin että kuka tahansa kelpaa.
En usko että tuo toinenkaan nyt ihan hirveästi kenenkään viereen on änkenyt, mutta varmaan ainakin useammin kun mun pyöreät nolla...
Olipa taas masentavaa tekstiä. Jotain positiivista seuraavaksi: tein lauantaina todella hyvää lihapataa jota söin riisin kanssa. Tänään oli sen verran krapulainen olo, että tein vain pari porilaista ja hain kolaa kaupasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti