Nyt alkaa flunssa menemään ohi, onneksi niin. Kaiken lisäksi sain tänään varsin mielenkiintoisen ehdotuksen mukavasta lisätienestistä, eikä siinä tarvitsisi käydä kun heittämässä pari vuoroa kuussa. Tätä joudun todella vakavasti pohtimaan.

Siitä huolimatta että olen ollut sairaana, on aika lähinnä mennyt työhakemusten lähettelyyn. Ja. No. Tilanne ei nyt silläkään saralla näytä juurikaan valoisammalta. Vaikka nyt en mihinkään kohtaloon uskokaan, niin kyllä välillä tuntuu että elämä heittää aina kaiken paskan niiden niskaan kenelle sitä tulee saavi kaupalla jo valmiiksi.

Ja tuosta toisesta asukista vielä. En tiedä mitä siinä on käynyt, ehkä jollain tasolla olen hyväksynyt asian että me emme välttämättä enää ikinä elämäämme jaa. Ei se meinaa että olo yhtään sen helpompi olisi, ihan yhtä paljon kouraisee sydämmestä kuin aikaisemminkin. Mutta. Tosi vaikea selittää, ehkä olen vain viimein tajunnut sen että kaikesta huolimatta elämä jatkuu.

Meillä on yhä mennyt todella hyvin täällä, ei ole mitään riitoja ollut, ja aina aika ajoin täällä on jopa hilpeä tunnelma. Joka on kyllä todella outoa. Siihen en vieläkään oikein osaa suhtautua mitenkään, no miten ihmeessä siihen pitäisi suhtautua edes? Toisaalta tuntuu hirveän hyvältä että ilmeisesti pystymme asiat ihan asiallisesti hoitamaan, ja jopa hauskaakin on. Mutta sitten taas toisaalta se sattuu sitäkin enemmän, koska uskon että asia olisi itselle helpompi selittää jos täällä ovet paukkuisi ja tavarat lentelisi. Miten helvetissä tämä voi olla näin vaikeaa.

No jos ei muuta jää, niin ainakin kauniita muistoja ja sanoja. Ja vaikka kaikki olisikin ohi, niin elämä jatkuu. Ja sitten taas mennään uusiin seikkailuihin.


X